Tästä se alkoi

 

Ensimmäisen villakoirani hankin vuonna 1973. Kyseessä oli valkoinen keskikokoinen narttu Siru, joka oikealta nimeltään oli Clarina. Olin hautonut asiaa jo vuosia, kunnes sain Lahdesta kirjeen syntyneestä pentueesta. 

Koiran kasvattaja kehotti minua käymään näyttelyissä ja otinkin neuvosta vaarin. Valiota Sirusta ei tullut, mutta ykkösen koira hän oli kuitenkin. 

Sirun pentueesta omaan kotiini jäi Tipsu, joka syntyi 1976. Noina aikoina perustin myös oman kennelin.

Iitu (Marylee´s Isadora) oli yksi menestyneimmistä keskikok.valkoisista villakoirista Suomessa.  Hän oli moninkertainen ROP -voittaja ja useita RYP&BISvet sijoituksia

Sama suku jatkui sitten Gillan kanssa. 

Vuosituhannen vaihteen jälkeen valkoisia ovat edustaneet Wilma ja Walma. Edellinen on kääpiö ja jälkimmäinen keskikokoinen. Mustien esiin marssin aloitti Donna (Haydee’s Cold Cover Girl). Hänestä tuli tosi näyttelymenestys. Olihan Donna peräti kuusi kertaa rotunsa paras. 

Misi jäi sitten Donnan pentueesta kotiin. Hän taas sai Suomen muotovalion arvon heti kaksivuotiaana. Sittemmin Misi jätti “kodin vahdiksi” Nikon (Marylee´s Nikolai), jota virkaa se vieläkin vanhoilla päivillään hoitaa ja pitää tytöt ”ojennuksessa”.. 

Aikaan on tietenkin mahtunut aika joukko pentueita. Jokaisen pennun olen pyrkinyt luovuttamaan hyvään ja rakastavaan kotiin. Yli kolmekymmentä vuotta olen tehnyt tätä pelkkänä harrastuksena. Päämäärä on kasvattaa ihania ja terveitä ”sydäntenmurskaajia”.

Kantanarttuni Siru (Clarina), valkoinen, keskikokoinen

Donna, ensimmäinen musta keskikokoinen

FIN MVA 

Haydee´s Cold Cover-Girl

Tipsu,(Marylee´s Moonlight-lady) Sirun pentu

Tässä Misi, Donnan pentu

FIN MVA

Marylee´s Mystery Girl

Iitu (Marylee´s Isadora) oli yksi menestyneimmistä keskikok.valkoisista villakoirista Suomessa. 

© Kennelmarylees

 

 

 

 

 

 

Kennel Marylee´s