Moni koiran kasvattaja ja kennelin pitäjä lähtee usein ajatuksesta, että uuteen kotiin siirtyvä pentu jatkaa vanhempiensa uraa näyttelykoirana. Toki se on tärkeää, muttei ollenkaan se ainoa syy ihanan ystävän hankintaan. Itse pidän tärkeimpänä sitä, että kasvattini saavat hyvän ja rakastettavan kodin – paikan, jossa koira voi kasvaa onnellisena sekä samalla tuottaa onnea ja lämpöä myös omistajilleen. Koiraa parempaa ystävää on vaikea hankkia. Se ei petä eikä jätä, vaan on aina iloisen uskollinen.
Toisaalta kasvattini voivat – niin halutessaan – myös osallistua näyttelyihin. Kasvattajan periaatteisiini kuuluu kasvattaa terveitä ja laadukkaita, rotumääritelmän mukaisia pentuja
|